
Jebba iltapala. Maukas kylmäsavulohipasta feetattuna pinaatilla. Kyllä vaimo osaa. Ei ihan aina tarvitse olla miehen keittiössä. Ei ihan! Tappara hävisi mutta en saa patsasta torille vaikka pärjäiskin. Se vaan on niin hauskaa seurattavaa kuinka aikuiset miehet ja naiset vetää plösöjensä päälle fanipaidan ja neuvoo katsomossa. Eikä kukaan varmaan koskaan ikinä milloinkaan never ole ollut itse jäällä. Mutta tämä ruoka odotti ja resepti lähtee näin.
Lue lisää "PINAATTI KYLMÄSAVULOHIPASTA" »

Pasta sarjaan nopeat ja mitään ei heitetä pois eli käytetään ennenkuin pilaantuu. Tuollaista herkullista ja todella taloudellista hyötykäyttöä jääkaapin siistinä pysymiseen. Jokainen osaa sotkea eri aineita kattilaan ja saada valmistettua emmettä itselleen ja sakille joka nokkii samassa taloudessa. Aikaa kului 10 minuuttia. Al dente tietenkin oli Fusillien kypsyysaste.
Lue lisää "BLINIEN JÄLKEINEN PASTA" »
Trattoria on ravintola Tampereella ja nyt he ovat vuotaneet reseptin eli ohjeen loistavaan risottoon. Ja nyt Qulinaristi jakaa sen myös teille. Aivan snadisti tuunattuna mutta hyväksi.
Lue lisää "TRATTORIAN RISOTTO HIEMAN TUUNATTUNA" »

Nyt tuli yhtä herkullinen kuva kuin annoskin. Pitkästä aikaa. Mutta jompikumpi teki jälleen kirkkaimman kruunun ateriaan? Oikein keitetty pasta vai kastike? Kastikkeen luittekin jo mutta muistin virkistykseksi lue postaus näin keität pastasi oikein.
Lue lisää "PASTAA LOISTAVALLA BROWNSAUSAGELLA JA SAUCELLA" »
Oriental on hieman kuin itämaista. Itämaiseen kuuluu taas vahvahkot mausteet ja lasken mukaan myös kookoksen. Niitä ei kasva härmässä muuten kuin purkissa, maidon muodossa. Lasagne päivä tuli todella. Nyt vaimon lasagne sai samaan aikaan kilpailijan. Sitä hyvää punaista luomusti kasvanutta jauhelihaa oli kilo joten puoliksi ja skaba pystyyn. Molemmat oli hyviä. Tämä oriental versio hieman normi lasagneen viittaava ja edellinen postaus vaatii vahvaa punaviiniä ja vetäytymistä. Meni se niinkuin alas tälläinkin. Ihan ajatuksena vain. Qulinaristi teki lasagnen näin.
Lue lisää "LASAGNE ORIENTAL STYLE" »

Erilaista lasagnea ja erilaisia makuja normisettiin mitä Myllyn Paras paketissa lukee. Tämä hyvä, alunperin Jamie Oliverin resepti muistui mieleen vieraillessani toisessa ruokablogissa. Vaivan näön arvoista sekä ehdotus on että vahvahko maukas punaviini on tämän kanssa niiiiin bueno. Meillä oli litkua joka ei toiminut. Runsaasti makuja sisältävä resepti poikkeaa perinteisestä mausta, jota lasagnelta odotat.
Lue lisää "LASAGNE SISILIAN MALLIIN" »

Pasta alla matriciana on perinteikäs italialainen pastakastikeversio. Siis tunnetuin roomalaisen ja italialaisen keittiön pastahässäkkä. Oli pakko kokeilla kun senaattorikin kokeili. Ei nyt aivan Silvio Berlusconi mutta maybe tulevaisuudessa. Puhtaan kotimaisen ruuan ja italian ystävä. Qulinaristin versio lähti tähän suuntaan ja voin sanoa että syömieni pastojen Top kolmoseen meni helposti.
Lue lisää "PASTA ALL`AMATRICIANA - SUGO ALL`AMATRICIANA" »
Tagliatelleja kylmäsavulohen kanssa. Niin maukas lohipasta ettei muusta väliä. Todella helppoa valmistaa ja al dente vaiheeseen kypsytettynä kelpaa parempaankin pöytään. Kermainen ja valkoviinipuskee sillain kaukaa läpi. Tottakai muukin pasta kelpaa. Mutta juju on mielestäni tässä se että savulohi ja mausteet on sillain fifty-sixty tyyliin. Tomaattibruschettaa seurana passaa aivan hyvin näin arkiruokana. Kuva taas kalpeahko mutta jälleen se maku hakkasin huonon kuvaajan.
Lue lisää "TAGLIATELLE CON SALMONE AFFUMICATO" »
Tuli vaan mieleen että se Miilunpoltajan pasta on ok, mutta pimpattuna eli tuunattuna kotimaisiin niin ruskaisiin lapin maisemiin. Siis riistaan ja poroon eli Reindeeriin vai kuinka se meni. Mutta tuli loistava erilainen pastaruoka.
Lue lisää "KYLMÄSAVUSTETTU POROPASTA" »
Liittyy nyt osioon pastaruokia ja nopeat. Valmistuu huomaamatta ja kelpaa vaikka talkooporukalle. Tai isommalle ruokakunnalle ja jää vielä evääksikin. Loistavaa arkimättöä ja aivan perusjuttuja.
Lue lisää "PASTA/MAKARONIPATA" »
Onnistunut ja aivan mielettömän hyvä. Menee ihan pääruokana!
Lue lisää "KASVIS-PASTASALAATTI" »
Koska en ole ylin sienien ystävä ja kaikkea pitää maistaa, niin risotto herkkusienillä oli kohde. Ja onnistunut loppupelissä olikin. Seuraavalla kerralla enemmän koska menekki oli sen mukainen. Näillä mentiin mitä annettiin.
Lue lisää "HERKKUSIENIRISOTTO" »
Tulistunut kana ja todella olikin. Mausteisen ja tulisesta ruoasta tykkäävälle herkullinen italialainen resepti. Pastaruokaa ja maulla varustettuna jota kelpaa tarjoilla.
Lue lisää "TULISTUNUT KANA" »
Nopea ja hyvä pastaresepti. Maukas kuin mikä ja helppo valmistaa. Tein tämän broilerin jauhelihasta mutta onnistuu hyvin myös kanasuikaleista ja mielummin ilman marinadia. Pilko pekoni pieniksi ja paista. Paista myös pannulla broilerin jauhettu liha ja sipuli pilkottuna pieniksi. Lisää yksi punainen paprika pilkottuna pieniksi, väriä antamaan.
Lue lisää "KANA-PEKONI PASTAA" »
Säädin sitten seuraavanlaisen kastikkeen pastalle. Nälkää huusi kansa ja jääkaapista löytyi ruokakermaa, puolikas Mustapekka pippurijuusto, currytahnaa 1 rkl sekä broilerin hunajamarinoituja fileesuikaleita 400 g. Mustia oliiveita.
Lue lisää "PASTAKASTIKE BROILERISTA" »
Viimeisimmät kommentit