
Tässäpä teille. Pitkän kaavan mukaan valmistettua kaalikeittoa, kaalisoppaa. Joidenkiin herkkua mutta jotkut ei voi sietää ollenkaan. Tätä sietää. Ei mitään jauhelihaa sekoitettuna ja äkkiä valmistettua. Tätä haudutetaan huolella. Mahtavaa sellaista perusruokaa.
Lue lisää "KAALIKEITTOA - KUNNOLLA HAUDUTETTUA" »

Madekeittoa oli tarkoitus mutta onneksi meni sarjaan koirat ensin ja ei kelvannut joten aistivarainen tarkastelu totesi matikan ottaneen itseensä ja aloittaneen lopullisen lahoamisen. Mutta aina pitää olla keittiössä plan Bee. Onneksi oli. Tästä tuli loistava.
Lue lisää "LOHI-KATKARAPUKEITTO JA KERMASSA" »

Joskus vaan on niin sairaan nälkäinen ja vielä enemmän kiire! Ja aina ei voi ottaa sitä luovaa nousua hyvästä punaviinistä. Eikä ehdi viettää laatuaikaa keittiössä joten lätkätreenien jälkeen iltapala muodostui monikansallisen yhtiön lasiputelin sisällöstä ja yllätys kuinka terveellistä. Aikaa kului noin 7 minuuttia ja kuulemma piti säästää seuraavaksikin päiväksi. Hintaa ei tullut kuin alle vitonen.
Lue lisää "7 MINUUTIN NUUDELIKEITTO" »

Kiva maku ja kivaa vaihtelua kalaruokiin. Lenkin jälkeen lämmintä soppaa sisuksiin, eikä kauhean raskasta. Tarjoile paahdettujen ruisleipäsiivujen kanssa. Valmistaminen on mutkatonta ja soseutetaan kunnolla. Maku sillain sensuelli - mitä lie tarkoittaakaan.
Lue lisää "LEMPEÄ JUURESKEITTO" »
Luomusti herneitä. Puoli kiloa turpoaa melkein 3 litraksi soppaa. Tätä valmistetaa sitten pidemmän kaavan mukaan. Huuhdo luomuherneitä 500 grammaa ja laita ne edellis-iltana kattilaan keräämään tilavuutta. Kylmään veteen sillain että herneet peittyy. Seuraavana päivänä lisää vettä ad 3 litraan asti. Laita kiehumaan hiljalleen miedolle lämmölle. Lisää kokonainen isohko sipuli pilkottuna joukkoon. Laita suolaa sillain kourallisen pohja eli 1 rkl. Lihaliemi kuutio ei ole paha lisä.
Lue lisää "AITO HERNEKEITTO - PITKÄN KAAVAN MUKAAN" »
Palataanpa hieman taakse päin. Siskonmakkarakeitto on saanut viidennen mahdollisuuden pakastamisen jälkeen. Ei oikeasti ole edullisempaa ruokaa kuin soppahommat. Niitä voi jatkaa ja pimpata mielin määrin. Kävi kyllä pakastimessa välillä. Nyt väänsin loistavan ja laadukkaan alkupalan sopan muodossa. Kuva kertoo taas ja jälleen vähemmän mitä itse ruokailu ja soppa oli.
Lue lisää "KERMAINEN KASVISSOSEKEITTO HEVOSELLA" »
Sopii loistavasti pakkaspäivän lämmikkeeksi ja ateriaksi. Tietysti myös hieman kevennettynä alkukeitoksi. Väriä ja makua löytyy enemmän kuin tarpeeksi. Ja jälleen kerran, mitä enemmän annat hautua sitä paremmin maku tiivistyy ja pääsee oikeuksiinsa. Joten valmista riittävästi ja nautit myös seuraavana päivänä. Tuoretta Naanleipää tai aitoa ruisleipää kaveriksi, mikäli kauhot suuhusi pääruokana. Itselleni oli mukava yllätys - siis linssi. Katso tuota väriä, älä kauhaa.
Lue lisää "JUMALAINEN LINSSIKEITTO" »
Sienistä en edelleenkään piittaa mutta jälleen tykkään. Suppilovahvero on kohtuullisen vahvanmakuinen sieni ja kun eteen tuli ja mielestäni kohtuulliseen hintaan niin ateria illaksi tälläin keskiviikkona oli valmis. Naapurini joka jälleen ymmärtää luonnosta jotenkin enemmän kuin minä antoi mahtavaa konsultaatioapua. Kiitos AAAAPEEE! Tälläistä tuli ja enemmän olisi nälkäiset tarvinneet!
Lue lisää "SUPPILOVAHVEROKEITTO - MAUKKAAN TÄYTELÄINEN" »
On helppoa, nopeaa ja halpaa. Keittokin voi olla jopa syötävää. Nyt tehtiin sitä arkista soppaa. Kaikki osaa keittää ja kuoria perunoita ja loput tulee siinä siivellä.
Lue lisää "PALUU ARKEEN - HYVÄÄ SIMPPELIÄ KEITTOA" »
Tämä soppa ei normaalisti esittelyjä kaipaa. Mutta silti nyt kaipaa. Kokeilin ja onnistuin.
Lue lisää "KALAKEITTO SEITISTÄ" »
Laitoin noin 4 litraa vettä johon lisäsin 4 kasvisliemikuutiota. Kuorin ja pilkoin perunoita sellaisia pienehköjä noin 8 kappaletta. Kaalia pilkottuna about 800 grammaa. Laakerinlehti ja 2 tl Timjamia. Kaikki keskenään kiehumaan ja noin 10 minuutin jälkeen porkkanoita pilkottuna ja kuorittuna 4 kappaletta. Keitin seuraavat 10 minuuttia liedellä ja lisäsin suolaa 2 tl. Siis maistoin ensin.
Lue lisää "KAALIKEITTOA BALKANILLA" »
Hyvä keitto alkupalaksi tai miksei ihan pääruokana. Piparjuurta ja tomaattia ja kermaa.
Lue lisää "TOMAATTI - PIPARJUURIKEITTO" »
Maksoi 2.5 Euroa ja pakkauksessa lukee että riittää kahdelle. Keitto on valmistettu vihreästä ja valkoisesta parsasta. Valmis liemi pussissa joka lämmitetään mikroaaltouunissa tai kattilassa.
Lue lisää "KNORR PARSAKEITTOA TUUNAAMALLA" »
Mustapekka pippurijuusto sopii yllättävän hyvin hernekeittoon. Maku on pippurisen pehmeä aivan normaaliin hernekeittoon verrattuna.
Lue lisää "HERNEKEITTOA PIPPURIJUUSTOLLA" »
Viimeisimmät kommentit