Johanna on nyt itse kertonut Seiskalle kirjoittamassaan blogissaan elämästään ettei meidän tarvitse arvailla. Nyt on pakko hieman pureskella tätä kirjoitusta. Lainauksia tulee mutta lähde on Seiska-lehti.
Otsikolla Lottomainoksesta tuli totta: Heti menin väärille linjoille. Mistä mainoksesta Tuksu tuon otsikon repäs. Luulin että veikkauksella on ollu joku mainos missä päästään rahalla kihloihin. Mutta pitää lukea jutut loppuun ennekuin huitoo. Se oli siis se että "elämä voi muuttua". Se luki kuppilan ovessa jossa Johanna vetäisi keikan ja Arto kosi.
Neitsyys lähti 21 vuotiaana. Johanna on hyvä esimerkki nykynuorisolle jotka hurjastelee seksillä jo ennen rippikoulua. Ottakaa kaikki nuoret mallia Johannasta. Periaatteen nainen, ainakin 21-vuotiaaksi asti.
Ex-mieheni kanssa asuimme yhdessä avoliitossa 3-vuotta, ennenkuin hän pyysi minua kihloihin romanttisesti hiekkarannalla Thaimaassa jouluaattona 2003. Hän muistutti kovasti omaa isääni, hän oli oikein turvallisuuden ruumiillistuma.
Nykyisen mieheni kanssa olimme melkein tunteneet 3-päivää, ennenkuin hän pyysi minua kihloihin romanttisesti kaljabaarin lattialla Ivalossa vappuna 2010. Hän muistutti kovasti entistä hoitoani, hän on oikein kosmopoliitin ruumiillistuma.
No ei tätä tiedä, mihin elämä johtaa.....:) Tällä kertaa olin tuntenut Arton vasta kolme päivää kun hän jo kosi minua polvillaan takkatulen ääressä ja romanttisen musiikin soidessa upealla hirsihuvilalla pienen lammen rannalla Ivalossa, Lapissa.
Missä se nyt sitten oikein kosi. Siellä kuppilassa vai mökillä. Miten sää sinne mökille menit. Eli päätelmä on se että ravintola missä Ivalossa on Veikkauksen myyntipiste, on rakennettu lapin tyyliin puusta ja sisällä on takka ja ikkunasta näkyy vettä. Musiikkina oli Arja Havakan Linnut.
Olimme sitä ennen jutelleet kaikista maailman asioista varmaan satoja tunteja, käyneet kaiken mahdollisen läpi, käyneet romanttisella illallisella Saariselällä syöden poroa ja juoden punaviiniä. Arto oli minusta kokoajan hirveän sydämellinen ja huoltapitävä mies.
Sydämellinen mies. Huoltapitävä mies. Hienoa Johanna ettet ole enään niin pinnallinen. Olet tullut lähemmäksi tavallista suomalaista. Hienoa! Mutta ajantaju on sinulla kyllä hukassa. Johtuuko se ylensyömästä porosta vai onko 3 litran punaviinipötikkä sekoittanut ajanlaskun. Olitte tunteneet 3 päivää. Mutta olitte jutelleet satoja tunteja. Mutta kun ei saa edes kolmesta päivästä edes yhtä satasta täyteen vaikka kuinka yritän. Oikeasti!
Mutta täytyy sanoa, että koko kihlaus tuli aivan puskan takaa! Minulla ei käynyt mielessänikään sellaista tempausta! Hän puhui ensin kauan aikaa kanssani ja sanoi, kuinka paljon hän rakastaa minua, eikä ole koskaan kuulemma elämänsä aikana rakastanut ketään naista yhtä paljon. Hän sanoi haluavansa pitää minusta huolta loppuelämäni, hän sanoi ettei hän voi antaa kuuta taivaalta, mutta tekee kaikkensa jotta olisin onnellinen.
Onko siellä ravintelissa joku iso muovikasvi. Siis puskan takaa. Ja Johanna, paljastitko nyt että Te vedätätte meitä. Oliko tää sittenkin joku tempaus, julkisuustempaus. Jos oli niin onnistuitte, koko kansa on elänyt onneanne. Ja kauniita sanoja Arto osasi valita. Hyvä Arto. Olet romanttisen miehen ruumiillistuma, kaiken lisäksi.
Sitten hän alkoi itkemään, polvistui eteeni ja minulla meni kirjaimellisesti shampanjat väärään kurkkuun! Hän pyysi minua kihloihin!!!!
Ja suomalainen mieshän ei itke, perkele! Ja nyt kaikki suomalaiset miehet saa itkeä. Miksi ei mies voi näyttää tunteitaan. Voi ja pitää näyttää. Tosimies ei tanssi mutta pikku kaljassa se liikuttuminen on enemmän kuin yleistä. Kaikki tietää senkin.
Minä menin ihan hiljaiseksi ja mietin asiaa jonkin aikaa. En siis heti vastannut kyllä. Kävin nopeasti mielessäni elämääni, sitä etten usko Mikan enää rakastavan minua ja sitä, että olen hakenut jo kauemman aikaa kilttiä ja hyväsydämistä miestä, joka rakastaisi minua niin paljon, että voisi todellakin teoilla sen osoittaa. Enkä keksi sen suurempaa rakkauden osoitusta kuin kihloihin ja naimisiin pyytämisen! Ja sitähän minä etsin, miestä joka olisi vanhempi kuin minä, mutta joka kuitenkin vielä haluaisi lapsia kanssani ja perustaa ihan oikean perheen kuten omilla vanhemmillani on ihana ydinperhe.
Johanna hiljaiseksi. Ten points. Nopea elämä. Ten points. Hyvä se on kelata vähän mitä on tullut hommailtua. En usko että Mika enään rakastaa minua. Five points. Nyt ei kyllä rakasta kun vertaat Mikaa Artoon. Vaakakupissas liikui paljon. Vanhempi mies ja haluaa perheen. Eikö Udi halunnut ? Mutta Johanna Tuksu Tukiaisemme. Ei ole Artoa kohtaan oikein että arvioit Arton kykyjä ja olemusta muihin keisseihisi. Se ei tee hyvää edes tunteikkaan hyväsydämmisen romanttisen tosi ydinperheen miehen itsetunnolle. Kännissä se laittaa itkettämään.
Arto oli kyllä onnesta ihan sekaisin ja rakkauden hullaannuttama! Hän itsekin sanoi, että ihan kuin olisi joku teini taas! Hän suorastaan vapisi monena päivänä, kyyneleet tulivat silmiin monesti ja lentokentälläkin häntä alkoi itkettämään kun minulla lähti lento takaisin Helsinkiin.
Itkistö onnesta, jos panisin sua teininä.? No. Itkisin. Teinifiiliksissä kirjoittelen Facebookkiin kaikenlaista fiilistä musta ja susta. Vapisi. Oliks se niinkuin jännitysvapinaa vai kankkusta? Kumpaa.Tervetuloa takaisin Stadiin vaikka nyt ootkin Tukholmassa, rengastettuna. Mutta hyvä että olette sopineet asioista kuin aikuiset vaikka onkin teinifiilis, varmasti molemmilla. Laskettelukauden alkuun ei ole enään montaa kuukautta.
Kihlajaisenne siellä Lapin aidossa kodassa oli varmasti ikimuistettavat. Olet pyörinyt Denniksen kanssa, Puff Diddyn ja muiden megajulkkisten. Ja livemusiikkia. Nyt olit poromiehen kanssa samassa paikassa. Vau! Perunamuussi on paljon pornompaa kuin kaviaari ja samppanja.
Arto oli pukeutunut tyylikkäästi siniseen kauluspaitaan ja pitkiin tummiin housuihin.
Arto ajoi joskus ennen liikemieheksi ryhtymistään Taksia Ivalossa. Nyt on kaikki Vintage ja muut kasarijutut muotia, näin ollen trendikkäästi vedin Tabac merkkistä maskuliinista tuoksua sänkeen ja puin itseni tyylikkääseen kostyymiin.
Olen jo katsonut häämatkakohteita meille ja koska Arto itse lupasi minulle, että voimme mennä ihan mihin haluan koko maailmassa, niin tsekkasin tällaiset kohteet meille. Eli häämatka olisi upea jos se olisi kolme viikkoa, ensimmäinen viikko Honolulussa, toinen viikko Mauilla ja kolmas viikko Kauailla.Honolulussa Hawaijilla haluaisin yöpyä The Royal Hawaiian pinkissä palatsissa, joka on eritysesti suunniteltu häämatkalaisille. Mauilla haluaisin viettää viikon Grand Wailea nimisessä luksushotellissa. Ja sitten kolmas viikko olisi Kauailla, josta en ole katsonut vielä hotellia.
Naks ja Pam! Arto hei! Nyt olisi kyllä helpompi yrittää luvata se kuu taivaalta kuin hoitaa toi häämatka. Ei perse. Nyt maksaa. Liikemies miettii sitten että triplaako verotulonsa että noista selviää. Ei tahdo triplaaminen auttaa vaan enempi. Toi lysti maksaa perhanan paljon. Nyt huimaa sunkin puolesta. Ja pankkia ei kannata ryöstää. Sinä olet julkkis nykyään ja sinut tunnetaan. Huh, huh! Saat Johannan hoidettua kuule Tukholmaan kerran viikossa ja vuosia jos palatsin pystyt kierämään.
Kommentit