Päihteiden väärinkäyttäjän tunnistaminen ei ole helppoa. Mikäli läheiselläsi tai ystävälläsi on tapahtunut muutoksia entiseen elämäntyyliin yht*äkkisesti on syytä epäillä että hän on joutunut väärille teille. Aikuisilla ja vanhemmilla ja opettajilla on lapsen ja nuoren elämän muutoksiin suuri vastuu huomata päihteiden käyttö. Varhaisella puuttumisella asiaan on merkittävä vaikutus tulevaisuuden kannalta.
On syytä huolestua mikäli nuoren mielialat vaihtelee poikkeavan paljon. Hän on normaalia hermostuneempi tai agressiivisempi. Kikattelu ja erittäin poikkeava puheliaisuus saattaa olla myös merkkejä päihteiden käytöstä. Lapsi saattaa olla omissa oloissaan ja on poikkeavasti sisäänpäin kääntynyt ja syrjäytynyt. Hän saattaa nukkua normaalia enemmän tai unentarve on aivan minimaalinen. Erilaiset harhat on mahdollisia. Hän pelästyy ja väistelee syyttä. Puhe saattaa sammaltaa ja hänen liikkeensä on normaalia hitaampia. Laihtuminen äkillisesti, ruokahaluttomuus, pahoinvointi on merkkejä jolloin kannattaa kiinnittää huomiota. Pupillit saattavat olla joko laajat tai aivan pistemäiseksi supistuneet. Silmien valkuaiset punoittavat normaalia enemmän. Ajan- ja paikan arviointikyky saattaa olla heikentynyt.
Mikäli poissaolot lisääntyvät koulusta eikä normaaliin elämään kuuluvat säännöt merkitse enää mitään saattaa olla merkki päihteiden käytöstä. Muutokset kaveripiirissä ja harrastuksissa on huomioitava. Pukeutumistyylin muutos ja jengiasusteet sekä johonkin ääriliikkeeseen paneutuminen on huomioitava. Rahankäytön holtiton lisääntyminen ja uusien tavaroiden ilmestyminen kotipiiriin on keskustelun paikka. Tupakoinnin aloittaminen sekä kotiintuloaikojen muutokset saattavat olla merkki myös käytöstä. Salaaminen ja valehtelu lisääntyy sekä asennemuutos.
Kotiin ilmestyy sinne kuulumattomia esineitä esimerkiksi, elektroniikkaa, huumeiden käyttövälineitä tai tavaroita huume myönteisyydestä. Rahaa ja lääkkeitä tai alkoholia katoaa kotoa. Outoihin tuoksuihin kannattaa kiinnittää myös huomiota.
Kommentit